m o s a i c s: kummituksen kummasteluja

Päivätanssit

Sat, 17 Nov 2007 06:58:04 GMT

Pieni Verneri-herra kävi tädin luona parin tunnin päivähoidossa.

Kommunikointi hoituu kyllä hienosti ilman sanojakin, sormella terävästi osoittaen, ja erilaisia ääniä eri intonaatioita (vaikeita vain kirjoittaa ) ja pään liikkeitä.

Cd-soitin. Se me löydettiin. Tai itseasiassa kaikki huushollin tekniset vempaimet. Televisiot, mikroaaltouunit, tulostimet (onnistui Verneri jopa tulostamaan kopion skanneriin jääneestä kuvasta, ihan noin vain naps.) ja cd-soitin.

Soittimeen vaadittiin musiikkia. Sormi terävänä osoittaen ja öö-ööö..(tai jotain sinne päin). Hiukan voimakkaammin painottaen, kun ei heti ymmärtänyt, täti-hölmö.

Anastacian tahtiin sitten saimme viettää leppoisan päivätanssihetken. Tahti löytyi Vernerin molempiin jalkoihin, pää keikkui puolelta toiselle musiikin tahtiin. Täti mukaan myös tanssimaan, harvoinhan sitä tanssii miehen kanssa, joka kertoo heti mitä haluaa. (kts. pusero). Jari Sillanpään joululevykin kävi samaan tarkoitukseen, päivätansseihin.

silmä - nenä- napa - suu

Tue, 13 Nov 2007 18:49:13 GMT

Ihan pienellä kyläreissulla tänään Vernerin luona.

Ihana mies.

Löytyi tädiltäkin silmä, nenä, korvat ja suu.

Miten ihanan hellyttävää oli pienen miehen kädet hiuksilla,

hellästi silittäen, kauniisti hymyillen.

Lisäksi ihan niinkuin isotkin ihmiset istuttiin, sivistyneesti.

Välillä hörppien maitoa nokkamukista. Cool.

Mitä muuta päiväänsä enää tarvitsisi? Ei mitään muuta.

kyläreissulla

Sun, 12 Aug 2007 08:17:47 GMT

Eilen hiukan jännitti, olihan edessä pieni kyläreissu erään miehen luona. Muurari oli keikalla Simojoella, joten tämä kyläreissu onnistuisi ihan vallan mainiosti. Olin valmistautunut pukeutumalla mukaviin vaatteisiin, punaisiin housuihin niin että herättäisin miehen huomion. Mukavuus vaatteissa oli tässä yönyli-kyläreissussa erityisen tärkeää. Hiukan mietin, minkälaisiin asusteisiin pukeutuisin yöllä, mikä olisi sopivaa.

Tulin miehen kotitalolle, kaunis pihapiiri. Mukavuudenhalusta kertoi pihalla oleva uima-allas ja muutenkin viihtymiseen liittyvät aktiviiteetit. Tervetulotoivotus oli lämmin, hän hymyili minulle kauniisti ja kättelimme toisiamme muodollisesti.

Tutustuimme toisiimme varoen, kuuman päivän vuoksi mies oli kevyissä vaatetuksessa, päällään vain tarpeellinen. Hyvin kehittynyt vatsanseutu ja jäntevät reidet tekivät minuun vaikutuksen.

Alkuun mies tukeutui seurustelussamme lähimpiin ystäviinsä, toiseen mieheen ja hänen puolisoonsa. Tutustuminen tapahtui näin siis turvallisesti "esiliinojen" suojissa. Onneksi heille tuli menoa, joten jäimme miehen kanssa kahdestaan. Saimme siis viettää laatuaikaa toistemme seurassa. Keskustelimme kirjallisuudesta, hän näytti minulle lempiteoksiaan. Kaupallinen puoli kiinnosti myös, tästäkin siis löysimme jotain yhteistä.

Iltapalan, monipuolisen ja runsaan, nautimme kahdestaan aivan rauhassa. Oli ihanaa viettää rauhallista yhteistä aikaa, ihastuin miehen upeaan hymyyn, hänen hohtavan valkoisiin hampaisiinsa ja kauniiseen katseeseen. Miehen ruokailutavat olivat myös hyvin sivistyneet, olin aivan otettu.

Nukkuminen tapahtui soveliaisuussyistä eri huoneissa, vaikka välillä hän halusikin minut viereensä. Uskaltauduin silittämään häntä, varovasti. Mies tuntui nukkuvan rauhattomasti, kurkistin välillä uteliaana huoneeseen: siellä hän makasi poikittain omassa sängyssään.

Aamulla saatoin ajella hyvillä mielin kotiin, olihan treffit miehen kanssa mennyt hienosti. Kutsuinkin hänet kylään vastavierailulle.

ole hyvä - kiitos

Mon, 06 Aug 2007 04:59:47 GMT

Vaasassa perinteinen viikonloppu,

Vernerin kanssa opeteltiin elämän perusasioita :

ole hyvä - kiitos (anna-ota leikki)

hyvää päivää (ensi vieno naurahdus, ujosti - sitten tädille käsipäivää)

Hei hei ! (aina kun joku lähti, tai Verneri pääsi oven luokse, heihei-vilkutus)

ja tietenkin päänpudistus EI-EI.

Näillähän sitä isompikin ihminen pärjäisi melkoisen pitkälle.

Jäi luontokuvaukset vähemmälle, Vernerin peräsä yritettiin pysyä,

kuvia enemmänkin takaraivosta... No, muutama muutenkin. Kuvia kansiossa lisää.

höö

Tue, 19 Jun 2007 03:43:53 GMT

Sunnuntaina kävi pieni höö-mies kylässä. Heti jo nurkan takaa kuului nousevalla intonaatiolla "höö", joten arvelimme Veekulan perheineen saapuvan.

Pienellä miehellä oli jo hienosti muutamia askelia, montakin... Ihanaa töpöttelyä. Mutta kyllä se kävelyä muistutti. Hyvin myös toimi pienen-miehen-logiikka, arviot tukipisteistä helpottivat liikkumista uudessakin paikassa. Erityisen mielenkiintoisaa oli huomata, että tässäkin huushollissa on makuuhuone. "HÖÖ!". Tosin kaappeihin niiden sisältöineen ei ennätetty tutustua.

Myöskin mielenkiintoinen löytö oli keittiön alimmaisen laatikon sisältö. Monta, monta actimel purnukkaa. (Tätä minä en ole ikinä ymmärtänyt, Muurarin mukaan niistä tulee jotenkin erittäin hyviä verkkokukkuja. No, ehkä jokaisella löytyy se hämärämpi puoli) Kukaan ei edes kieltänyt laatikon sisällön tutkimista, ihmeellistä. "HÖÖ!"

Erityisen hienosti ja mallikkaasti sujui myös hei-hei-vilkutus. Sitä sitten riitti, ihan pihalle saakka.

hei hei ja HÖÖ.

veekulla aamupäiväkahveella

Thu, 19 Apr 2007 04:32:58 GMT

Eilisen vapaapäivän sain aloittaa iloisen, nauravan miehen seurassa.

Auton katsastuksen jälkeen kohden Veekun kotia. Juuri aamupäiväunilta herännyt pieni mies oli yhtä kaunista hymyä. Valkoiset, kauniit uudet hampaat (onko niitä nyt seitsemän vai kenties kahdeksan?) loistivat pienen pojan hymyissä ja virnistyksissä.

Tädille esiteltiin uusia hienoja taitoja: kuinka kiivetään sille matalimmalle jakkaralle, kuinka jo hetki pysytään ilman tukea pystyssä (tähän osioon voidaan liittää myös käsillä taputtelu tasoon), kuinka keittiön alalaatikon muoviset kipot, törpöt, kannet ovat ihan vapaasti käytettävissä leikkeihin (muiden laatikoiden ja kaappien ovien ollessa harmistukseksi jollain lailla salvattuina kiinni), kuinka "ei-ei"-pään pudistelu osataan jo muutaman kiellon jälkeen. Hyvin on asiat oppimisen kannalta. Eikä edes kenenkään tarvitse mitään erityisesti opettaa. No, tädin kanssa hiukan opeteltiin sitä virkayskää. Vielä vaatii harjoittelua. Hiukan.

Niin pienestä miehestä sai päivään iloa. Pidemmäksikin aikaa. Kun muistaa lapsen kirkkaat silmät ja kauniin hymyn!

Kummituksen kuvat

Sun, 25 Mar 2007 16:10:16 GMT

Muutama kuva tuli kutsuilla otettua,

iltapäivän päätähdestä.

Vernerille auto

Fri, 23 Mar 2007 07:13:26 GMT

Tämä olisi kyllä aika makee Vernerille....

www.zmodern.com

PlaySam Saab Roadster
Price: $350.00

Designer: Ulf Hanses
Manf: PlaySam
Colors: Black
Solid Wood Bumper/Seat/Steering, Plastic Body
Approx: 37" L
For the first ride! The Saab Roadster toy is great for small children above the age of 12 months. The design of the Saab Roadster Car is based on the very first Saab, Sixten Sason's prototype 92001. Sports Firestone tires and full steering.

käsille kuin käsille

Fri, 23 Feb 2007 19:47:38 GMT

.. se oli ihan jotain muuta kuin Clarinsin Hand and Nail Treatment Creamia .

On muuten todella hyvää! Tämä käsirasva tarttui mukaan lentokentältä, kun muuta ei ollut saatavilla. Onneksi tarttui, vastaisuudessa ei tarvitse muuta merkkiä miettiäkään. Imeytyy ihoon nopeasti, ei jätä rasvaista oloa ja tuoksukin on ylellinen.

Eilen kävin vapaapäivällä pikkuPikkuSiskon ja Vernerin luona. Päivä kului leppoisasti. Vernerin kanssa ihmeteltiin kuinkas tädillä voikaan olla niin sopivan kokoinen nenä, josta ottaa kiinni. Ruuankin täti sai Vernerille syöttää, tosin ei tainnut olla oikein herkkuista herkuinta. Kokonaisia herneitä nyt pojalle jolla ei ole kuin kaksi hammasta ja kolmas vasta tulossa. Kyllähän ne palaset myklyttää... Harjoittelua, kuulemma. Siitähän sitä opitaan, elämistä.

Hellyttävä on kyllä pieni poika. Vernerin kirkkaita silmiä katsoessa ja sylissä pitäessä olo oli ihan jotain - jotain jota ei osaa sanoin kuvata. Ehkä sydämessä sitä suurinta rakkautta pientä poikaa kohtaan.

Tätipäs näki ihan ensimmäistä kertaa, kuinka sitä kontataan. Hienosti sujuu. Sen lisäksi myös mitä kummallisimmat asennot, joissa yllättäen tasapainoiltiin kutakuinkin pystyssä.

PikkuPikkuSiskon kinkkukiusaus ja porkkanasämpylät maistuivat mitä mainioimmilta. Mummolla sitten juotiin jälkiruuaksi kahvit ja suklaajäätelö. Mummolla syöttäminen sujuikin niin hiljaa ja sutjakkaasti. Helppoa ruokaa kuulemma, lohdutteli pikkuPikkuSisko.

Verneri kylässä

Thu, 23 Nov 2006 16:06:02 GMT

Verneri siis oli vapaapäiväläisen ilona,

äitinsä, pikkuPikkuSiskon kanssa,

kylässä lähes koko päivän.

Mukavaa.

Ulkona vesisateessa uni maittoi hyvin,

ennätettiin hiukan höpistä ja ihmetellä pikkuPikkuSiskon kanssa.

Kahvitkin juotiin, kahviseurana Vernerin isä.

Pullatkin saatiin, kun kauniisti osasi sitä pyytää. (siis käski. voi sentään)

Vernerillä juttuja taas riitti,

ja katsottavaa.

Käsien koordinaatiokin näyttää pelaavan entistä paremmin,

mielenkiintoisaa oli tädin kasvot ja kaulakoru;

Joulukalenteri ja kynttilät kiinnostivat myös.

Pottuakin pojalle tarjottiin,

ihan kokonaista kolme lusikallista saatiin ujutettua hangoittelevalle pojalle.

Siis äiti sai.

Verneri yritti kyllä viestittää katseillaan tädille,

että säälistä nyt jo lopettakaa, tämä potun pakkosyöttö.

Kamera kiinnosti myös.

Siis mies, jota kiinnostaa tekniikka.

Eikä taaskaan hymyilyttänyt. Ei sitten pätkääkään.

Kuvia otettaessa.

Muuten kyllä.

Mukavasti päivä meni,

täti sai taas sielunsa kyllyydestä halitella pientä poikaa,

halailla ja opetella yhdessä poskisuudelmia.

Molemmille poskille.

Meistähän tulee vielä sangen kultturelleja....

Vapaapäivän iloisia hetkiä

Wed, 15 Nov 2006 18:53:44 GMT

Vernerillä kylässä, vapaapäiväläisen ihanainen iloinen hetki !

Oli niin fiksukin, kummitus-poika, ettei nukkunutkaan neljän tunnin päiväunia. Tiesipä tädin tulevan kyläilemään, ja hoksasi nukkua vain vajaan tunnin, oli tädin ilona...

Mitä onkaan ihanampaa ja terapeuttisempaa kuin sylissään helliä ihanaa, hymyilevää pikkupoikaa.

Huomata, kuinka kehitystä on taas tapahtunut, muutaman viikon sisällä. Pää kääntyy kuin väkkärä, kaikki kiinnostaa. Toivottavasti ei pienelle tule kulumia niskanikamiin heti pienestä pitäen.

Suurin, uteliain silmin uusia asioita, tutkimista. Mitähän pienessä mielessään ajattelee, Verneri?

Tädille naurua, hymyjä ja nauruja. Olikohan uusi look jotensakin niin naurettava? Sen saatte tekin päätellä, liekö siis värityksessä ollut vikaa... :) (Toivottavasti tätä ei kampaaja M lue...)

Ihanat oli sämpylätkin Vernerin äiti leiponut, maistuivat niin hyvälle. Kahvipöydän touhut kiinnostivat Verneriäkin. Kuka sitä nyt viitsii lattialla olla, kun toiset kahvittelevat ja herkuttelevat. Olisivat liinatkin mielellänsä tarttuneet pienen miehen käteen. Siinä samassa kupit ja purnukat.

Naurua, joka sai kyyneliin

Sat, 21 Oct 2006 03:54:49 GMT

Keskiviikon vapaapäivän työosioiden jälkeen

täti pääsi käymään katsomassa ufo-miestä.

(ufo-mies nimitys tulee Vernerin ulkonanukkumisasusta,

ihanan babyboy sinisestä, joka allensa kätkettynä villa-asusteen

on täpösentäynnä pientä miestä)

Herättyänsä päiväunilta,

tätinsä syliin päästyään,

sai tädin kyynelehtimään.

Verneri nauroi,

ihan oikean naurun...

En tiedä ilostako,

vaiko tädin kummallisuudelle..

Mutta onko mitään ihanampaa,

pienen lapsen nauru, hymy.

Ei mitään viattomampaa.

(tosin tämä hymy onkin sitten jo ongelmallisempaa saada tallennettua

kameralle, jotenkin vetää kamera pienen miehen vakavaksi)

Kohtahan Verneri jo saa syödä pottua.

Oliko se kuukauden päästä.

Niinpä täti vieraili suuren tavaratalon lastenosastolla,

ja hankki lusikan.

Onnistuipa hankkimaan sellaisen kapistuksen,

mitä kukaan ei vielä ollut hankkinut...

Pitkä varsi, pehmeä lusikkaosa ja pirteän lime varsiosa.

Hyvä on pojan sillä pottua syödä.

Muutenkin ihan iloisia kuulumisia pikkuPikkusiskon perheelle kuuluu,

Verneri oppii liikkumisen saloja

ja jotkut ovat päässeet naimisiin.

Onnea pikkuPikkuSisko ja sen mies !

Ekaa kertaa, kahden kesken

Sun, 01 Oct 2006 09:39:22 GMT

Launtaina siis pieni vieras

tuli hoitoon tädille.

Ihanat hymyt heti alkuun,

niin hurmattiin täti taas.

Äidin ja isän lähdettyä,

tutustuttiin uuteen kyläpaikkaan.

Paljon oli Vernerillä katsottavaa,

värikkäitä tauluja,

mielenkiintoisia lamppuja katossa.

Hiukan sitten, ihan hiukan itkettiin.

Ihan vaan vähän.

Johon hätään täti sitten kokeili ensimmäistä

maidonlämmitystä.

Eihän se tietenkään maistunut,

mahahan oli täysi.

Se piti kovaäänisesti tädille ilmoittaa,

kun ei muuten tajua.

Siinä sitten rauhoituttiin taas,

ja kun täti nosteli ... niin pienet(?)

puklut sitten tädin kasvoille,

silmälaseille, kaulalle ja puserolle.

Silmä alkoi hiukan luppasemaan,

joten pienen kanniskelun jälkeen otettiin

nokkaunet.

Äitikin siinä vaiheessa viestitteli kysellen kuulumisia,

ja ilmoitettiin kaikki olevan ok.

Unosten jälkeen hiukan taas itkettiin.

Täti taas maitoa lämmittämään.

Eikä maistunut, vaan desibelit nousi asteittain korkeammalle.

Vaihdettiin vaippa, ja taas muutama aste lisää.

Kanniskelua, mahallaan. Mieli rauhoittui taas hieman.

Kokeiltiin taas maitoa (kyllä se tätiä huolestutti, että jos poika nälkään kuolee..)

ei maistunut... (ei se täti uskonut ei!)

Sylissä, turvallisesti tädin sylissä.

Äitikin soitti, olivat jo syntymäpäiviltä lähdössä.

Vielä yksi yritys, ja sittenhän se onnistui,

maidonsyönti! Ihan iso annos, 80 ml.

Mikä ihana hymy taas Vernerin kasvoilla !

Vanhemmatkin tuli,

ja sitten oli taas kaikki hyvin.

Jokeltelua, ja ihku-ihanaa naurua.

On se ihanaa olla noin hienon pojan täti!

... ja vielä monta puklua, monta itkua, monta hymyä,

monta naurua ja yhteistä hetkeä edessä!

Kummitustodistus

Wed, 27 Sep 2006 18:14:28 GMT

Muurarin ja minun saamassa

kummitustodistuksessa luki seuraavaa:

Eetu Verneri kaipaa

halausta,

syliä,

ystävällistä sanaa,

kosketusta,

ihmistä joka lukee hänelle sadun,

ihmistä jonka kanssa hymyillä

ja jakaa kokemuksia.

Siksi tämä uusi luokitus, kummituksen kummasteluja.

Havannointiin pienen pojan elämästä,

tätinä ja kummituksena.

hei... tämähän menee näin... !

Wed, 27 Sep 2006 18:05:36 GMT

Nyt on ihan pakko laittaa,

kuva kummi(tus)-pojasta

(jos on kummitus, niin sittenhän on kummitus-poika, onko?)

tai siis kuvasarja

vauhdikkaasta iltapäivähetkestä.

Liikkumisen riemua... !

Jännityksellä odotamme lauantain kahdenkeskistä

aikaa... taitaa täti-kummitus olla se jännittyneempi

osapuoli,

jos ei nyt sitten pikkuPikkuSiskoa jännitä enempi...

No... onhan sitä hoideltu pikkuPikkuSiskoa,

joten eiköhän se mene ihan rutiinilla!

maailman kaunein

Wed, 30 Aug 2006 03:31:30 GMT

Miten voikin olla pienipoika niin kaunis!

Eilen kävi katsomassa kotiinsa tapetteja. Äitinsä, pikkuPikkuSiskon kanssa tietty.

Käyttäytyi kuin herrasmies. Pieni ihana herrasmies.

Suunnittelija ei tosin osannut keskittyä lainkaan palvelemaan varsinaista

päätöksien tekijää, pikkuPikkuSiskoa.

Vaan höpötti ja jutteli ja tuoksutteli pienenHerran kanssa.

Oli niin tyylikäskin, pieniHerra.

Sävysävyyn puettu äitinsä, pikkuPikkuSiskon kanssa.

Sai viettää myös lounastaukonsa yhtäaikaa isoTätinsä kanssa.

IsoTäti söi hirvenkäristystä ja nuudeleita,

pienelläHerralla olikin paremmat eväät.

Miten se näyttääkään oman sukunsa lapsi niin kauniilta,

kauneimmalta kaikista?

Katsooko pientäHerraa niin eri silmillä,

vai onko hän vaan kertakaikkiaan niin kaunis!

IsompiPikkuSisko kyllä vakuuttaa, että kyllä pieniHerra on erityisen kaunis lapsi.

Hän on sentään asiantuntija, kolmen lapsen äiti ja kätilö.

Perjantaina onneksi pääsen iltapäiväksi pienenHerran ylimmäksi vaipanvaihtajaksi.

Saan harrastaa sitä, pikkuPikkuSiskon ja pienenHerran äidin sanoman mukaan koko iltapäivän.

Kaikki vaipanvaihdot.

Mielenkiinnolla odotan tätä iltapäivää,

sitä muistanko miten se tapahtuu,

vaipanvaihto.

Siitä taitaa olla aikaa, kun on tullut harrastettua.

Ehkäpä ne on pikkuPikkuSiskon vaippoja, joita on viimeksi vaihdeltu.

Olisikohan siitä niin kauan?

On ne varmaan vaipatkin siitä kehittyneet,

toivottavasti helpoimmiksi vaihtaa ja käsitellä.

Ihan sekaisin olen edelleen siitä pienestäHerrasta.

Ja varmaan sekaisemmaksi menen...

Kuvan tähän liitän pikkuHerrasta,

jonka olen lainannut pikkuPikkuSiskon blogista.

Kertakaikkiaan ihana,

voiko tätä kuvaa katsoa hymyilemättä?

Pieni Ihminen

Mon, 10 Jul 2006 15:08:39 GMT

Ihan on mennyt sekaisin.

Vernerin täti.

Perjantaina sai käydä katsomassa

puolen päivän ikäistä pientä pikkuPikkuSiskon

poikaa.

Miten pieni onkaan ihmisen elämän alku.

Aamulla kun isä laittoi viestiä pienen pojan syntymästä,

eipä voinut kyynelille mitään.

Päivä töissä meni ihan sekaisessa olotilasta,

olin Onnellinen!

Onneksi pääsin katsomaan pientä ihmisen alkua vielä

iltasella!

Siitä se lähtee,

pienen miehen elämä!

Ja mitenkä ihanaa on seurata onnellista äitiä

ja onnellista isää!

Vieläkin liikutun kyyneliin!

Ihan sekaisin olen...!

Kännykässä näytössä kuva Verneristä,

ja se vieressä nukun yöt...

ja aina herättyäni katson,

mitenkä ihana upuna miehen alku!

Nyt ymmärrän onnellisia äitejä ja isiä,

jotka esittelevät pienokaisten kuvia...

Kun sitä omaa pientä ei ole,

ei voi äitiyden tunteesta mitään ymmärtää...

mutta ehkäpä tämä on yksi pikkupikkuriikkisen vähäinen osa

siitä....

Voiko olla mitään upeampaa,

kuin uusi elämä,

uuden elämän alku ?

Lisänä vielä äitiyden ja isyyden onni?

... ja vähän tätiydenkin...

Olen miettinyt,

miksi koen niin voimakkaasti juuri

pikkuPikkuSiskon lapsen syntymän...

Ehkäpä osansa tekee heidän maantieteellinen läheisyys,

KeskimmäisenSiskon pojat on olleet aina matkan päässä.

Tosin upeita veijareita hekin,

saan heidät vieraaksi koko torstai-päiväksi!

Eräskin osatekijä saattaa olla se,

että ikäero pikkuPikkuSiskon kanssa on 15 vuotta,

tuntuu kuin olisin ollut kakkos-äiti hänelle.

Tulipa taas tunne,

että ei sanat

ei kirjaimet

kerro mitään....